Ikääntymisestä

Mietin ihan pienen hetken otsikkoa. Pähkäilin vanhenemisen ja aikuistumisen välillä, ja tuokin on huono. Mutta tiedättekö?

10 vuotta sitten sai aikaan tällaista

Olen koko pienen ikäni ollut laiska nahjus, joka ei ole pahemmin viitsinyt pistää tikkua ristiin. Mutta nyt kai on tapahtunut jotakin vakavaa, kun tunnen äkillistä halua ja tarvetta rampata metsässä. Eilenkin kävin puolukassa ja samalla sain kohtuullisen saaliin kantarelleja ja tatteja. Ja se huono omatunto ja harmi, joka koituu siitä että tietää metsään jäävän niin paljon (ilmaista!!) poimittavaa ja ruokaa talven varalle.

Onko tämä nyt sitten sitä myöhäistä herännäisyyttä aikuistumiseen tai jotakin sellaista, en tiedä. Mutta jotakin on ilmeisesti tapahtunut, siitä en pääse mihinkään. Samalla alkaa herätä pienoinen pesänrakennusvietti, halu istuttaa hopeapaju johonkin pysyvään paikkaan, tapetoida ja rakentaa ensi kesänä kasvilava. Värjätä kasviväreillä. Kokeilla luonnonyrttejä. Neuloa.

Ja maalata. Vaikakkin minua ärsyttää kovasti, kun vertaan sitä mihin jäin lopettaessani maalaamisen lukioikäisenä ja sitä, mistä aloitin sen taas noin 10 vuoden taon jälkeen. Aloittamiseen syyllinen on kieltämättä eräs miespuolinen henkilö, joka moiseen kannusti. Perinaisellisesti ehdin häntä myös siitä suomia, sillä maalaaminen tuottaa minulle ison kasan turhautumista ja kiukuttelua.

Viimeisin aikaansaannos:

Vielä saa treenata